top of page

Hei sinä!

Katariina Joki, Availla oy:n perustaja

Olen vuokravälityksen asiantuntija yli 10 vuoden kokemuksella. Minulla on laillistetun vuokravälittäjän (LVV) pätevyys, ja olen vuokrannut asuntoja sekä yksityisille että institutionaalisille sijoittajille – aina yksittäisistä asunnoista kokonaisiin kerrostaloihin, vanhemmista kohteista uudiskohteisiin. Asuntoja olen vuokrannut Pirkanmaan lisäksi Hämeenlinnassa, Turussa, Jyväskylässä ja Lahdessa. Pidän itseni jatkuvasti ajan tasalla alan muutoksista ja trendeistä.

Olen myös itse vuokranantaja, asuntosijoittaja ja taloyhtiön hallituksen jäsen, mikä antaa minulle syvällisen ymmärryksen asiakkaideni tarpeista. Lisäksi hr-taustani on kehittänyt ihmistuntemustani ja taitoani kohdata erilaisia ihmisiä, mikä tukee vuokravälitystyötäni ja auttaa tunnistamaan hyvät vuokralaiset huonoista. KTM-koulutukseni antaa minulle vahvan liiketoimintaosaamisen ja numeeriset taidot, jotka tukevat päätöksentekoa ja strategista suunnittelua vuokraustoiminnassa.

 

Kehitän jatkuvasti osaamistani ja tavoitteenani on olla Pirkanmaan tunnetuin vuokrausasiantuntija. Kokemukseni ja intohimoni alaa kohtaan tekevät minusta luotettavan kumppanin kaikissa vuokraukseen liittyvissä asioissa.

Tule seuraamaan matkaani!

  • Instagram Availla
  • LinkedIn Availla
  • Facebook Availla
Henkilökohtainen, asiantunteva ja nopea palvelu

Availlan tarina

Yrittäjähaaveeni ovat kyteneet mielessäni jo useamman vuoden ajan ja koska elämä on tässä ja nyt, alkuvuodesta 2025 tein tietoisen päätöksen lähteä tavoittelemaan unelmiani. Työ- ja perhe-elämän varrella olen löytänyt todellisen intohimoni vuokraustoiminnasta, ja tämä innostus johti siihen, että haluan hyödyntää osaamistani kyseisellä toimialalla. Tavoitteeni on löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja kehittää toimintaa jatkuvasti.

Suurin voimanlähde kaikelle tekemiselleni ovat kaksi tytärtäni. Haluan näyttää omalla esimerkilläni heille, että rohkeus tehdä päätöksiä ja systemaattinen työskentely kohti tavoitteita voivat tehdä unelmista totta. Uskon vahvasti siihen, että kaikki on mahdollista, kun uskaltaa tarttua tilaisuuksiin ja panostaa täysillä.

Yritykseni perustuu intohimoon, määrätietoisuuteen ja haluun luoda arvoa vuokraustoiminnan kautta. Olen valmis kohtaamaan haasteet ja kehittämään toimintaani jatkuvasti – sekä unelmieni että tyttärieni tulevaisuuden inspiroimana.

Tarjoamme sinulle sopivan ratkaisun vuokra-asuntoon.

NÄISTÄ MEIDÄT TUNNETAAN

Helppoa ja tuottavaa vuokrausta

Availla Oy

y-tunnus 3516808-1

Katariina Joki

050-5347613

katariina@availla.fi

Ota yhteyttä, me autamme!

Vastaamme sinulle vuorokauden sisällä.

Tarvitsen apua
  • Instagram-Availla
  • LinkedIn-Availla
  • Facebook-Availla

© 2025 Availla Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.

bottom of page